Hei kaikki!
Haasteenamme on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).
"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)
Haaste 115
KATKELMA EDELLÄOLEVASTA ROMAANISTA
Yksi sana,
yksi ainoa.
Se
oikea sana.
Kysyy luontoa,
vaatii rohkeutta
sanoa se.
Yksi sana.
Ei lausetta,
vai yksi sana.
Äsken
en tarkoittanut,
en pahalla.
Yksi ainoa,
yhdellä sanalla.
Sitä vaikea
joskus sanoa.
Se on
vain
yksi,
oikea
sana.
Niin lähellä,
mutta joskus
niin kaukana.
Nyt
sen sanon,
yhdellä sanalla
anteeksi !
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.