Nämä runot eivät ole osallistuneet Runotorstaihin

vaan olen ne tehnyt samoihin aihesanoihin jälkeenpäin itselleni.

 

HAASTE 139

KYMMENEN SANAN RUNO

 

Kymmenen sanan runoa,

ei ole helppo punoa.

Tällainen siitä tuli.

 

.....

 Haaste 140

2009

Tekstinpätkä,

josta lause:

"Elämä on täynnä tällaisia pieniä,

pullotettuja oppitunteja".


Elämä kulkee monia teitä,

usein viitoittamattomia

suunnitelmiamme kysymättä.

Elämä järjestää ylläreitä,

usein odottamattomia,

mielipiteistämme välittämättä.


Elämä pysäyttää askeleen,

usein arvaamatta

ja rajulla kädellä.

Elämä näyttää opettaen,

myös lohduttamalla

ja auttaa hädän hetkellä.


Antaa

suuriin pulloihin voimaa,

minun tietämättä,

jotta keho herää.

Pieniin pulloihin toivoa,

suoniin pyytämättä,

koska halusin elää.


Letkut, pullot poissa monet,

mä olen yhä tässä.

Mun askeleeni jatkuu!

Niin kiitollisena tään koen,

monesti, usein päivässä.

Vaan

joskus tällaistakin sattuu.

...

HAASTE 141

TASAN

 

Pesäero ja kahtiajako,

nykyajan "ekoteko",

usein vastuuta pako.

Tasan meneekö,

oikein tehdäänkö?

Miten käy meidän,

ratkaisua

ei tunnu löytyvän.

Haluan pitää isän,

tahdon myös äidin.

Surullisia jakamisia,

traumoja aiheuttavia.

Usein kuitenkin

käy onnellisesti niin,

isän ja äidin

he pitää saavat

ja  myös

yhteydet sisaruksiin.

 

 

 HAASTE 142

2009

KOSTO

Onko se edes suloista

ja onko se tarpeellista?

Hyödynkö ja nautinko siitä

vai itsetuntoniko ei riitä.

Asiaa anteeksiantamaan

ja mennyttä unohtamaan.

Kasvaa valta katkeruuden

ja se vie kaiken iloisuuden.

Miksi näin kun toisinkin

onnellisempana voisinkin,

olla, elellä ja nauttia

elämän pienistä iloista.

Eikä vaadi edes paljon,

tuo teko anteeksiannon

ilman katkeruutta, vihaa

niin huomaat ei vaikeaa

vaan paljon helpompaa

on kostosta vapaana,

elämänpolkua jatkaa.

 

HAASTE 144

2009

RAKKAUSRUNO


Muistojen kultaama tie,

luoksesi usein vie.

Ajatuksin niin lämpimin,

ain syleilyysi kaipaavin.


Yhdessä kuljemme rantaan

kahdet jäljet santaan

siihen jäi  vierekkäin.

Niin hyvä oli olla näin.


Rantakivillä kun istuttiin,

auringonlaskua katseltiin.

Jo silloin tiesimme sen,

tään matkamme yhteisen


jatkuvan läpi elämän,

tuulet ja myrskyn kestävän.

Elämänkokemukset yhdessä,

näin  matkaten  käsikädesssä.


Nyt kun kulkenut on aika,

vuosia, on yhä sama taika:

ja muistojen kultaama tie,

taas matkamme rantaan vie.


Katsomme auringonsiltaa,

istummme aivan hiljaa.

Me kaksi, käsikädesssä,

kuvajaisemme vedessä.


Sydämmemme tuntee yhä,

on rakkautemme syvä.

Syleilyysi jään mä taas,

sydän sykkii rakkauttaan.


Onnellinen olen niin

ja muistoihin kultaisiin.

Unelmissain hetken verran,

tahdon vielä monen kerran


ja tämän tunteen kokea,

kiittäen yhdesssä kulkea.

Kaiken minkä rakkaus toi,

kaiken minkä Luoja soi!

 

HAASTE 143

2009

VIRTA

Virran nopea juoksu

tuomen huumaava tuoksu.

Kevään kevyt vihreä,

tunnelma niin herkkä.

Virta vie ajan taa

 nuoruuteen uudestaan.

Vaan mitäpä noista

väliin jääneistä vuosista.

Yhdessä eletyt, ihanat,

päivissänsä vaihtelevat.

Yhä tuo koski virtaa,

ja lisään elämänpirtaan.

mitä merkitty sille on

niin kaikki tulkohon.

Yhä tuomi tuoksuu

kun taas on toukokuu.

 ....

Haaste 145

2009

Tie ulos

 

Tie ulos

kevein askelin.

Paluu takaisin

käy raskaammin,

vielä vähän aikaa,

mä toivon niin !

...

Silti sama matka.

...

Kunhan aurinkoisiin ,

päiviin keväisiin

päästään pian taas,

niin teen uudestaan

tuon saman testin.

...

Paluukin käy

kevyemmin ,

mä toivon niin !

......

 

HAASTE 146

2009

VUORENPEIKKOJEN LUOLASSA


VUORENPEIKKOJEN LUOLASSA

OLLAAN AINA ILOISIA.

NÄIN JOULUN ALLA MIETITÄÄN,

MITÄ KENELLEKIN KEKSITÄÄN

JOULULAHJAKSI PAKETTIIN

JOS ON OLLUT KILTTI, NIIN.

TYÖN  LOMASSA RALLATELLAAN

VANHOJA LORUJA LORUTELLAAN

VAUHDILLA SYNTYY KAUNISTA,

PAKETTEIHIN KAIKENLAISTA.

VÄLILLÄ TAASEN HUILITAAN,

SILLOIN PEIKKO-TEETÄ JUODAAN.

JOULU ON JO LÄHELLÄ,

MUISTAKAA OLLA KILTTIÄ

 

 

HAASTE 147

2009

KUU

 

Teho-osatolla maatessani,

monenlaisissa letkuissa,

hengityskoneen varassa

en tiennyt palaavani

enään tähän maailmaan

askeleitani jatkamaan.

Kun osastolle tullessani,

vielä lääketokkurassa

rakkaani kysyi minulta:

mitä haluaisit kuulla,

uutisiako kertoisin sulle.

Ei, ei, mutta laula mulle.

Laulu meidän nuoruudesta

kun kesällä riiatessa

istuttiin vintin hetekalla.

Sinä säestäen kitaralla,

lauloit laulun tämän:


KAKSI KITARAA

Yö hopeainen,

yö satumainen,

yö, jonka suojaan nyt vie kaipuu polttavainen.

Ja yössä tunnelmoimaan jää laulu vanha soimaan,

kai tunnet laulun sen.


Kuu meille loistaaa,

yö laulun toistaa.

Nukku Don ja uinuu maa,

kukaan ei nyt nähdä saa,

suudelmaa niin hehkuvaa,

peitti pilvi kuun.

Laulu kahden kitaran,

meille kertoo tarinan,

jossa lempi kasakan

voitti kaiken muun.

Hiljaa soivat yössä vain,

herkät kielet kitarain.


Sanat: Reino Helismaa


Sen jälkeen joka ilta

vaik ei loista kuunsilta,

hän laulanut on tämän

sydäntäni lämmittävän,

tuon meidän laulumme.

Muistot nuoruutemme

tuo kuu monin illoin,

todistaa saa silloin.

Kaikella on aikansa

ja

kuullakin oma taikansa.

 

HAASTE 148

2009

TEKSTINPÄTKÄ

 

Ruohonjuuritasolta

näkee asiat paljon selvemmin

ja niinkuin ne ovat.

Vaikka ajat ovat kovat,

niin

"suuria puita "

saisi kaataa vieläkin enemmän.

 ....

 

Haaste 149

2009

Räiskyvä

 

Taas on räiskyvää

ja niin säihkyvää

tuo

yö uudenvuoden.

Tinoistansa luoden

joku

uskoo kohtaloonsa,

ei pidä paikkansa,

se, mitä siitä näen

on

ihan niinkuin

kukunta käen.