Kesäkuu 2010

Klikkaa


DSC_0394-1.JPG


Lapsena tutulla tiellä,

aika kului siellä

kouluun mennessä

kaikenlaista keksiessä.


Kahdeksan jälkeen kotoa

kaverit haettiin, jotta

yhdessä sitten mennään,

ajoissa tai myöhästytään.


Vaan mistä tiesi ajan,

myöhästymisen rajan.

Vihellys kun kaukaa kuului,

käynti juoksuksi muuttui.


PIKKU-PÄKÄ se asemalle,

puksutti padon kohdalle

kello läheni jo ykdeksää,

hartaus, vielä ehditään ?


Hyvinkäältä Karkkilaan,

PIKKU-PÄKÄ raiteillaan,

matkaa teki aikaisin,

päivällä tuli takaisin.


Asema vanha vielä

on padon luona siellä.

PIKKU-PÄKÄ on museossa,

vanhus vaan ei ruosteessa.


Kuivurin takana heinikossa,

kiskot itkevät muistoissa.

Useimmat matkat noista,

ne olivat naurua iloista .


USEIN

äitini kertoi tarinan,

aivan ihastuttavan:

kaksi tyttöä, sisarusta,

kaksi poikaa, kaverusta.


Vastakkain siinä istuivat

ja toisiansa katselivat.

Matka samassa junassa,

tansseihin olivat menossa.


Toinen poika tytöltä,

noin vain kysyi hältä.

Juhannuksenako naimisiin,

mennään, vastas tyttö niin !


Häät juhannuksen aikaan,

kesä sai ruusut kukkimaan.

PIKKU-PÄKÄ  puhemiehenä,

se hyvin hoiti tehtävänsä.


ps. tämä tarina on totta!


NYT

haikeus hetkisen viivähtää,

silmäkulmassa kimmeltää.

Lapsuusaika ja muistot sen,

on tarveaineita vanhuuden.

pm - 10



Tuo vasemmalla näkyvä sama vanha asemarakennus

on suojeltu rakennuskohde.

Kävelin tuolla patotiellä tänään Jukolan-viestihumua katselemassa.


1233237393_nappi1.jpg

RUNOTORSTAI