Helmikuu 2011
SURU
Sinulla on musta puku.
Saavut joskus yllättäen
joskus tutustut minuun pikkuhiljaa.
Lamaannun, minua pelottaa.
Sitten huomaankin,
otat "suojelukseesi",
tarjoat vahvan olkapään,
jota vasten voin
turvallisesti itkeä, kirotakin.
Kestät kaiken, pysyt rinnallani,
sillä tunnethan minut läpikotaisin.
Aikojen päästä,
sopivana hetkenä
kerrot minulle valosta,
tuot elämääni ilonpilkahduksi
ja kuljetat minut toivon puutarhaan.
Siellä saan astella rauhassa,
tutkia sisintä itseäni.
Jonain päivänä
kun olen tarpeeksi vahva,
irroitat otteesi
ja katsot minua lempeästi.
Sanot;
uskoinhan sinuun,
tästä selvitään !
Aamuruskon noustessa
jatkat matkaasi
ja toivotat
elämänmakuisia päiviä !
...
Surukin voi olla ystävä, tukija,
huomaamaton rinnallasi kulkija.
pm - 11
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.