Ruskahan se siinä on,
tuo meidän koiruli vallaton.
Istuu kallion katveessa,
hetken pienen varjossa.
Se kun ei paikallaan
tahdo pysyä lainkaan.
Löytyy tempperamenttiä,
aina se jaksaa keksiä
kaikenlaista uutta.
Usein hauskaakin, mutta
joskus on liikaa vauhtia
ja se haittaa tahtia.
Ei pysy perässä emäntä,
usein huokaa myös isäntä.
Villikko on tuo nuorimmainen,
veitikka pesän pohjimmainen.
Todellisuuteen herääminen
on ajatus jokapäiväinen.
Huomion se kaiken saa,
ei sitä voi kun rakastaa.
....
Mitähän se tänään keksiikään,
illalla se sitten tiedetään.
pm - 11
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.