Helmikuu

2010

Haaste 12

112

Klikkaa !

 

 
Harvoin olen nähnyt veteen
(kuivuneita) kelottuneita puita.

 Tuskin tässä tarvitaan hätänumeroa,

mutta laitoin kumminkin

tämän näkökulman tähän haasteeseen.

Luonto puhuu omalla kielellään,

antaa itselleen "ensiapua",

missä sitä tarvitaan.

Muistaa myös ihmisen kädenjäljet.

Surullista on kulkijan katsoa tätä näkyä.

Ennen niin elinvoimainen 

ja vehreä pieni saareke lammessa on nyt

lähes veden alla

ja puut kokevat kidutetun kuoleman.

Kymmenisen metriä kauemmas vedestä
on rantapolku siirtynyt nykyisellään.
Tässä voi olla paljon hyvääkin.
Monille pieneliöille
ja muutenkin luonnolle toisesta näkökulmasta ajatellen.
Mutta,
aina ihmetyttää tuo ihmisen "virtapiiri pään sisällä"
kun se on niin lyhytnäköistä.
Tänä vuonna ojat umpeen
ja viiden vuoden päästä auki ja taas uudelleen ...