Napanuora kun katkeaa,

siitä se "kudonta" alkaa.

Siellä, täällä suruja tummia,

vaaleat valoa, antaneet toivoa.

Kirjavassa lapsen leikki,

nuoruus aikuisuuteen heitti.

 

Välillä kangas paksumpaa,

toisinaan niin ohuelta

näyttää joku tilkunpala".

Silloinkin elämä kantaa.

 

Eteeni levitän peittoni,

näen siinä elämäni.

Sen parhaat tähtihetket,

aallonpohjat, harharetket.

 

Joku kysyy, tekisinkö toisin,

uudelleen jos elää voisin.

 

Ei, en niin tekisi,

tämä on minun peittoni.

Jos toisin tekisin,

 vieras silloin oisi peitto

ja itselläni outo olo.

 

Kuinka voisinkaan

sen alla unta

saada  lainkaan.

 

Se vain on niin !

Niin se kuuluu ollakin.

 

pm - 12