Napanuora kun katkeaa,
siitä se "kudonta" alkaa.
Siellä, täällä suruja tummia,
vaaleat valoa, antaneet toivoa.
Kirjavassa lapsen leikki,
nuoruus aikuisuuteen heitti.
Välillä kangas paksumpaa,
toisinaan niin ohuelta
näyttää joku tilkunpala".
Silloinkin elämä kantaa.
Eteeni levitän peittoni,
näen siinä elämäni.
Sen parhaat tähtihetket,
aallonpohjat, harharetket.
Joku kysyy, tekisinkö toisin,
uudelleen jos elää voisin.
Ei, en niin tekisi,
tämä on minun peittoni.
Jos toisin tekisin,
vieras silloin oisi peitto
ja itselläni outo olo.
Kuinka voisinkaan
sen alla unta
saada lainkaan.
Se vain on niin !
Niin se kuuluu ollakin.
pm - 12
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.