Ruskahan se siinä on,

tuo meidän koiruli vallaton.

Istuu kallion katveessa,

hetken pienen varjossa.

Se kun ei paikallaan

tahdo pysyä lainkaan.

Löytyy tempperamenttiä,

aina se jaksaa keksiä

kaikenlaista uutta.

Usein hauskaakin, mutta

joskus on liikaa vauhtia

ja se haittaa tahtia.

Ei pysy perässä emäntä,

usein huokaa myös isäntä.

Villikko on tuo nuorimmainen,

veitikka pesän pohjimmainen.

Todellisuuteen herääminen

on ajatus jokapäiväinen.

Huomion se kaiken saa,

ei sitä voi  kun rakastaa.

....

Mitähän se tänään keksiikään,

illalla se sitten tiedetään.

pm - 11