Kesäkuu 2010
Klikkaa
Lapsena tutulla tiellä,
aika kului siellä
kouluun mennessä
kaikenlaista keksiessä.
Kahdeksan jälkeen kotoa
kaverit haettiin, jotta
yhdessä sitten mennään,
ajoissa tai myöhästytään.
Vaan mistä tiesi ajan,
myöhästymisen rajan.
Vihellys kun kaukaa kuului,
käynti juoksuksi muuttui.
PIKKU-PÄKÄ se asemalle,
puksutti padon kohdalle
kello läheni jo ykdeksää,
hartaus, vielä ehditään ?
Hyvinkäältä Karkkilaan,
PIKKU-PÄKÄ raiteillaan,
matkaa teki aikaisin,
päivällä tuli takaisin.
Asema vanha vielä
on padon luona siellä.
PIKKU-PÄKÄ on museossa,
vanhus vaan ei ruosteessa.
Kuivurin takana heinikossa,
kiskot itkevät muistoissa.
Useimmat matkat noista,
ne olivat naurua iloista .
USEIN
äitini kertoi tarinan,
aivan ihastuttavan:
kaksi tyttöä, sisarusta,
kaksi poikaa, kaverusta.
Vastakkain siinä istuivat
ja toisiansa katselivat.
Matka samassa junassa,
tansseihin olivat menossa.
Toinen poika tytöltä,
noin vain kysyi hältä.
Juhannuksenako naimisiin,
mennään, vastas tyttö niin !
Häät juhannuksen aikaan,
kesä sai ruusut kukkimaan.
PIKKU-PÄKÄ puhemiehenä,
se hyvin hoiti tehtävänsä.
ps. tämä tarina on totta!
NYT
haikeus hetkisen viivähtää,
silmäkulmassa kimmeltää.
Lapsuusaika ja muistot sen,
on tarveaineita vanhuuden.
pm - 10
Tuo vasemmalla näkyvä sama vanha asemarakennus
on suojeltu rakennuskohde.
Kävelin tuolla patotiellä tänään Jukolan-viestihumua katselemassa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.