Menivät ohi nämä haasteet
sattuneista sattumuksista johtuen,
joten laitan kuitenkin itselleni epävirallisiksi
samaan kategoriaan ja lukuihin sopiviksi.

Haaste Nro 20
KOLMEKYMMENTÄ



Kolmekymmentä aikas hyvänkokoista ahvenmörrikkää.

Tarkoitus oli saada haasteeseen sopiva luku,
joka ajatuksenakin tuntui utopistiselta.
Mutta toisin kävi.
Ahven söi hyvin pienellä lammella
ja kalaa tuli kaiken aikaa,
ei tahtonut malttaa juoda edes teetä.
Ilma oli kaunis viime sunnuntaina
joskin kylmän tuulinen,
mutta tarpeeksi vaatetta päällä se ei haitannut.

.....

Exrtahaaste 99



Tässä sitten olen rehellinen ja siksi kun en osaa kalavaleita,
kerron että tässä on vain todistettavasti 91 ahventa,
mutta lasken sen varaan, että luku olisi täysi
jos surviaisen toukat eivät olisi loppuneet.
Luovutimme pilkkireiän kalakaverille,
joka veteli puolessatunnissa
ne kuvasta puuttuvat kahdeksan kappaletta.

Joten luku olisi silloin oikea.

Muutama tunti meni peratessa,
osa savustamistarkoitukseen ja loput suomustukseen.
Ruskalle heti paistettuna pannullinen.
Työtä niissä on, mutta kyllä ne ovat myös hyviä.
Ja kaikki muu nautinto siinä ohessa luonnossa onkin sitten extraa.