115. Haaste

Hei kaikki!

Haasteenamme on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)

 

Haaste 115

KATKELMA EDELLÄOLEVASTA ROMAANISTA

 

 

 

Yksi sana,

yksi ainoa.

 

Se

oikea sana.

Kysyy luontoa,

vaatii rohkeutta

sanoa se.

Yksi sana.

 

Ei lausetta,

vai yksi sana.

 

Äsken

en tarkoittanut,

en pahalla.

 

Yksi ainoa,

yhdellä sanalla.

 

Sitä vaikea

joskus sanoa.

Se on

vain

yksi,

oikea

sana.

 

Niin lähellä,

mutta joskus

niin kaukana.

 

Nyt

sen sanon,

yhdellä sanalla

anteeksi !