Tämän viikon haasteena on katkelma Mirkka Rekolan teoksesta Maskuja ("pieniä elämänpituisia juttuja", WSOY, 1987, ISBN 951-0-27282-5)

Lukekaa ja inspiroitukaa, aikaa taas viikko. 

Joku istui vieressä ja näytti minulle, mitä oli kaiverrettu hänen rannekellonsa taakse.

Hyvin pienin kirjaimin.

”Hän jota odotat tulee pian” siinä luki.

- Se on sitten ajan takana, minä sanoin.
- Siinä lukee ”pian”, hän vastasi.
- Mutta ne jotka odottavat eivät koskaan ehdi.
Sen minä sanoin ja ajattelin että kun he sanovat ”pian” puussa jo kasvaa puisia hedelmiä.
- Entä jos siinä lukisi, että hän on jo tullut, minä kysyin.
Silloin hän nousi kiireesti.

”Sinä sitten olet epäuskoinen ihminen”, hän sanoi ja lähti.

Mirkka Rekola: Maskuja

Lauantai-illan odotusta

"Minä tulen,

piakkoin".

Hän tulee pian,

pian hän tulee.

Onko nyt sunnuntaiaamu,

kysyy vanhus

katsoessaan ulos ikkunasta

pimeään iltaan.

Päivälläkin poltetaan valoja,

hän ihmettelee.

Onkohan se auto myöhässä

vai eikö enää sunnuntaisin kuljekaan linjurit ?

Kyllä hän lupasi tulla.

Piankin, jo tänään !

"Minä en ole vielä tänään saanut mitään suuhuni,

vanhus sanoo unohtaen hetkeksi äskeisen.

Tänään on huomenna,

huominen on ensi viikolla.

Ensiviikko on jouluna,

syntymäpäivä unohtui.

Joulun mentyä

 sitten joskus

kun ehdin muilta kiireiltäni

tai on asiaa tännepäin.

Hän lupasi tulla !

Syödäänkö nyt iltapalaa ?

Iltatoimet ja hyvää yötä !

Hän tulee varmaan sitten huomenna

miettii vanhus sanoen;

niillä nuorilla on omat kiireensä.

Aikajanasta toinen pää

oli vielä hetki sitten

  tavoittamattomissa.

Tänään on sunnuntaiaamu,

katulamput on sammuneet.

Enää ei tarvita lupauksia.

Matka päättyi.

Tuletko vielä kerran,

mutta

enää ei tarvitse kiirehtiä.

Se tulee pian.

Hämärtyvä sunnuntai-ilta.

pm - 11

RUNOTORSTAI